Sosiaalinen media on uhka yksityisyydelle, kirkuvat otsikot. Taas. Kauhistelu, pelottelu ja uhkakuvien maalaaminen onkin oiva tapa houkuttaa lukijoita ja kerätä klikkauksia. Ja tottahan ne ovat: sosiaalinen media kun ei ole yksityistä, vaan määritelmällisesti julkista.
Verkko on tehokkain kuviteltavissa oleva megafoni, jota kuka tahansa meistä pääsee käyttämään. Kannattaa miettiä, mitä siihen huutaa. Yksityiseksi tai pienelle piirille tarkoitetun materiaalin paikka ei ole yhteisöllisen median palveluissa. Omia, perheen tai työpaikan salaisuuksia ei pidä paljastaa, ja kritiikin sävyn kanssa on syytä olla tarkkana.
Facebook, Twitter, Google+ ja muut verkkomaailman toimijat eivät nimittäin tarjoile meille maksuttomia palveluitaan huvikseen. Ne keräävät meistä mahdollisimman paljon tietoa, jotta ne voivat tarjota mainostajille tarkkaan rajattuja kohderyhmiä. Tästä syystä palveluiden käyttölogiikkaan on rakennettu täydellisen avoimuuden tavoite: kaikki on julkista, ellei käyttäjä erikseen toisin valitse.
Viimeiseen asti yksityisyyttään vaalivalle sosiaalinen media sopii huonosti. Samaan aikaan pärjääminen ja eteneminen työelämässä vaatii yhä useammalla alalla läsnäoloa verkossa. Onko ihminen tosiasiassa ammattilainen, ellei hän ole valmis esiintymään ammattilaisena, osallistumaan alansa verkostoihin ja assosioitumaan työnantajaansa?
Organisaatiot etsivät ja tarvitsevat työntekijöitä, jotka pystyvät uskottavasti edustamaan yritystä ja sen arvoja paitsi tosielämän tilaisuuksissa, myös sosiaalisen median alustoilla. Mukanaolo vähintäänkin Linkedinin kaltaisilla ammatillisilla foorumeilla on välttämätöntä. Verkostot ovat valuuttaa sekä organisaatioille että ammattilaisille itselleen.
Oman verkkoprofiilin rakentaminen, suhteiden avaaminen ja keskustelujen käyminen edellyttää, että jokin pala itsestä on pakko avata. Tämä on tärkeä miettimisen paikka.
Perinteiseen maailmaan tottuneille luontevin ratkaisu on luoda hyvin asiallinen profiili, valita sliipattu kuva ja pysyä tiukasti ammatillisissa aiheissa. Mutta. Small talk on merkittävä osa inhimillistä kanssakäymistä paitsi kasvotusten, myös verkossa.
Jos työtä varten luotu verkkoprofiili on kivikova, kliinisen kylmä, tiukan asiallinen ja kiiltäväksi optimoitu, kuka sellaisen kanssa haluaa jutustella? Jos taas sosiaalisen median palveluista välittyy kuva kokonaisesta ihmisestä, joka on kiinnostunut monenlaisista asioista, vaihtaa välillä vapaalle ja osaa myös viljellä huumoria, kiinnostavuus nousee aivan toisiin sfääreihin.
Julkisuudessa esiintyminen on joka tapauksessa niin sanotun korotetun persoonan aluetta: Jokainen meistä voi itse päättää mitä puoliaan korostaa ja mitä jättää pimentoon. YleX-radiokanavan yhteisömanageri Sippo eli Mika Tolvanen kuvaili termiä erinomaisesti viime kevään kirjamessuilla kuvatussa videossa (alkaen kohdasta 9.10), haastattelijana Löydy – Brändää itsesi verkossa -kirjan toinen kirjoittaja Tuija Aalto. Kannattaa katsoa.
Jotta omasta profiilistaan pysyy kärryillä, omaa nimeä kannattaa ajoittain googlata. Jos tulos on vaisu, vino tai muuten huono, ratkaisu on profiilia haluttuun suuntaan vievä aktiivisuus. Jos tulos muistuttaa kiiltokuvaa, kannattaa kliinisyyden astetta miettiä: täydellisyys on epäilyttävää, rosoisuus kiinnostavaa.
